Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2017

Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2017
FIS Nordic World Ski Championships 2017
Päivämäärä 22. helmikuuta – 5. maaliskuuta 2017
Tapahtumapaikka Lahden urheilukeskus
Paikkakunta Suomi Lahti, Suomi
Osallistujia 700
Kävijöitä 220 000
Johtaja Jukka-Pekka Vuori
Järjestäjä FIS
Kotisivut
Infobox OK

Vuoden 2017 hiihdon maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Lahden urheilukeskuksessa 22. helmikuuta – 5. maaliskuuta 2017. Tämä oli seitsemäs kerta, kun kisat käytiin Lahdessa, edellisen kerran kaupunki isännöi kisoja vuonna 2001.

Kisoja hakivat myös Slovenian Planica, Saksan Oberstdorf ja Puolan Zakopane.[1] Kilpailujen pääsponsorina toimi Stora Enso, jolle kilpailut olivat osa Suomi 100 -hankkeeseen osallistumista.[2]

Maailmanmestaruuskilpailut alkoivat keskiviikkona 22. helmikuuta Lahden torilla järjestetyllä avajaisseremonialla.[3] Kymmenen kisapäivän aikana kaikkiaan 700 urheilijaa 61 eri maasta kilpaili 21 kilpailussa.[4] Kilpailutapahtumien lisäksi alueella oli tarjolla ohjelmaa: kisatunnelmasta sai nauttia Röllin talvimaassa tai viihdeartistien konserteissa Festival Arenalla.[5] Kisoihin myytiin 180 000 pääsylippua ja kokonaiskävijämäärä oli 220 000. Kisojen liikevaihto oli 20,6 miljoonaa euroa ja tulos 1,6 miljoonan euroa tappiollinen.[6] Kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtajana toimi Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori[7] ja pääsihteerinä Janne Leskinen[8].

Palkintojenjaot järjestettiin pääasiassa Lahden torilla.[5] Useimpina iltoina järjestettiin tapahtumia ennen palkintojenjakoja. Torilla järjestettyihin ilmaisiin avajaisiin ja palkintojenjakoihin osallistui noin 50 000 ihmistä[6].

Suomessa kilpailut televisioi Yle.[9]

Aikataulu

Päivämäärä Maastohiihto
23.2. Naisten ja miesten sprintit
25.2. Naisten 2 × 7,5 km skiathlon
Miesten 2 × 15 km skiathlon
26.2. Naisten ja miesten parisprintit
28.2. Naisten 10 km (p)
1.3. Miesten 15 km (p)
2.3. Naisten 4 × 5 km viesti
3.3. Miesten 4 × 10 km viesti
4.3. Naisten 30 km (v)
5.3. Miesten 50 km (v)

Päivämäärä Mäkihyppy
24.2. Naisten HS100
25.2. Miesten HS100
26.2. Sekajoukkuekilpailu HS100
2.3. Miesten HS130
4.3. Miesten joukkuemäki HS130

Päivämäärä Yhdistetty
24.2. HS100 + 10 km
26.2. Joukkuekilpailu HS100 + 4 × 5 km
1.3. HS130 + 10 km
3.3. Parisprintti HS130 + 2 × 7,5 km

Tulokset

Miesten maastohiihto

Sprintti (v)

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Italia Federico Pellegrino 3.13,76
2 Venäjä Sergei Ustjugov 3.13,91
3 Norja Johannes Høsflot Klæbo 3.14,20
4 Norja Finn Hågen Krogh 3.14,43
5 Norja Petter Northug 3.25,89
6 Suomi Ristomatti Hakola 3.26,04

Päivämäärä: 23. helmikuuta

Parisprintti (p)

Päivämäärä: 26. helmikuuta

15 km (p)

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Suomi Iivo Niskanen 36.44,0
2 Norja Martin Johnsrud Sundby 37.01,9
3 Norja Niklas Dyrhaug 37.15,3
4 Venäjä Aleksandr Bessmertnyh 37.25,8
5 Venäjä Andrei Larkov 37.37,2
Norja Didrik Tønseth 37.37,2

Päivämäärä: 1. maaliskuuta

15 km (p) + 15 km (v) yhdistelmäkilpailu

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Venäjä Sergei Ustjugov 1.09.16,7
2 Norja Martin Johnsrud Sundby 1.09.23,4
3 Norja Finn Hågen Krogh 1.09.48,5
4 Norja Sjur Røthe 1.09.49,8
5 Kanada Alex Harvey 1.09.50,0
6 Norja Didrik Tønseth 1.09.50,2

Päivämäärä: 25. helmikuuta

50 km (v) yhteislähtö

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Kanada Alex Harvey 1.46.28,9
2 Venäjä Sergei Ustjugov 1.46.29,5
3 Suomi Matti Heikkinen 1.46.30,3
4 Iso-Britannia Andrew Musgrave 1.46.31,8
5 Norja Martin Johnsrud Sundby 1.46.31,9
6 Norja Sjur Røthe 1.46.32,3

Päivämäärä: 5. maaliskuuta

4 × 10 km viesti

Päivämäärä: 3. maaliskuuta

Naisten maastohiihto

Sprintti (v)

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Norja Maiken Caspersen Falla 3.02,34
2 Yhdysvallat Jessica Diggins 3.04,00
3 Yhdysvallat Kikkan Randall 3.06,10
4 Ruotsi Hanna Falk 3.06,25
5 Ruotsi Ida Ingemarsdotter 3.06,76
6 Yhdysvallat Sophie Caldwell 3.07,71

Päivämäärä: 23. helmikuuta

Parisprintti (p)

Päivämäärä: 26. helmikuuta

10 km (p)

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Norja Marit Bjørgen 25.24,9
2 Ruotsi Charlotte Kalla 26.05,9
3 Norja Astrid Uhrenholdt Jacobsen 26.20,4
4 Norja Heidi Weng 26.38,7
5 Ruotsi Anna Haag 26.47,6
6 Suomi Kerttu Niskanen 26.48,6

Päivämäärä: 28. helmikuuta

7,5 km (p) + 7,5 km (v) yhdistelmäkilpailu

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Norja Marit Bjørgen 37.57,5
2 Suomi Krista Pärmäkoski 38.02,3
3 Ruotsi Charlotte Kalla 38.29,5
4 Sveitsi Nathalie von Siebenthal 39.02,5
5 Norja Heidi Weng 39.02,6
6 Itävalta Teresa Stadlober 39.02,9

Päivämäärä: 25. helmikuuta

30 km (v) yhteislähtö

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Norja Marit Bjørgen 1.08.36,8
2 Norja Heidi Weng 1.08.38,7
3 Norja Astrid Uhrenholdt Jacobsen 1.08.38,7
4 Norja Ragnhild Haga 1.08.44,2
5 Yhdysvallat Jessica Diggins 1.08.47,2
6 Suomi Krista Pärmäkoski 1.08.48,1

Päivämäärä: 4. maaliskuuta

4 × 5 km viesti

Päivämäärä: 2. maaliskuuta

Yhdistetty

Normaalimäki (HS 100) + 10 km

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Saksa Johannes Rydzek 26.19,6
2 Saksa Eric Frenzel 26.34,5
3 Saksa Björn Kircheisen 26.49,6
4 Saksa Fabian Rießle 26.51,8
5 Japani Akito Watabe 26.51,9
6 Ranska François Braud 26.55,6

Päivämäärä: 24. helmikuuta

Suurmäki (HS 130) + 10 km

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Saksa Johannes Rydzek 26.41,6
2 Japani Akito Watabe 26.46,4
3 Ranska François Braud 26.54,6
4 Itävalta Mario Seidl 26.59,0
5 Itävalta Wilhelm Denifl 27.08,1
6 Saksa Fabian Rießle 27.18,5

Päivämäärä: 1. maaliskuuta

Parisprintti (suurmäki HS 130 + 2×7,5 km hiihto)

Päivämäärä: 3. maaliskuuta

Joukkuekilpailu (normaalimäki HS 100 + 4×5 km hiihto)

Päivämäärä: 26. helmikuuta

Miesten mäkihyppy

Normaalimäki (HS 100)

Sija Maa Kilpailija Pisteet
1 Itävalta Stefan Kraft 270,8
2 Saksa Andreas Wellinger 268,7
3 Saksa Markus Eisenbichler 263,6
4 Puola Kamil Stoch 262,5
5 Puola Maciej Kot 255,1
6 Itävalta Michael Hayböck 254,4

Päivämäärä: 25. helmikuuta

Suurmäki (HS 130)

  • Miesten suurmäen kilpailun ensimmäinen kierros käynnissä.
    Miesten suurmäen kilpailun ensimmäinen kierros käynnissä.
  • Kukitusseremonia kilpailun jälkeen.
    Kukitusseremonia kilpailun jälkeen.
Sija Maa Kilpailija Pisteet
1 Itävalta Stefan Kraft 279,3
2 Saksa Andreas Wellinger 278,0
3 Puola Piotr Żyła 276,7
4 Norja Andreas Stjernen 276,1
5 Norja Anders Fannemel 268,8
6 Puola Maciej Kot 266,9

Päivämäärä: 2. maaliskuuta

Joukkuemäki (HS 130)

Päivämäärä: 4. maaliskuuta

Naisten mäkihyppy

Normaalimäki (HS 100)

Sija Maa Kilpailija Pisteet
1 Saksa Carina Vogt 254,6
2 Japani Yūki Itō 252,6
3 Japani Sara Takanashi 251,1
4 Norja Maren Lundby 247,7
5 Slovenia Ema Klinec 245,8
6 Saksa Svenja Würth 241,7

Päivämäärä: 24. helmikuuta

Sekajoukkueet

Joukkuemäki (HS 100)

Päivämäärä: 26. helmikuuta

Mitalitaulukko

      Isäntämaa

Sija Maa Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä
1.  Norja 7 6 5 18
2.  Saksa 6 3 2 11
3.  Venäjä 2 4 0 6
4.  Itävalta 2 1 2 5
5.  Suomi 1 1 3 5
6.  Italia 1 1 0 2
7.  Puola 1 0 1 2
8.  Kanada 1 0 0 1
9.  Japani 0 2 3 5
10.  Ruotsi 0 2 2 4
11.  Yhdysvallat 0 1 2 3
12.  Ranska 0 0 1 1
Yhteensä 21 21 21 63

Lähteet

  • Hiihdon tulokset FIS:n tietokannassa (englanniksi)
  • Yhdistetyn tulokset FIS:n tietokannassa (englanniksi)
  • Mäkihypyn tulokset FIS:n tietokannassa (englanniksi)
  • Mitalitaulukko (englanniksi)

Viitteet

  1. Lahti sai vuoden 2017 MM-hiihdot Yle Urheilu. Viitattu 8.9.2012.
  2. Liki 40 isoa yritystä osallistuu Suomi 100 -hankkeeseen: luvassa sinivalkoisia Fiskarsin saksia ja uudenlaista Koskenkorvaa Helsingin Sanomat. 29.10.2016. Viitattu 20.6.2017.
  3. Historialliset MM-kisat on avattu – tuhannet hytisivät Lahden torilla (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Pääsihteeri hehkuttaa Lahden MM-kisoja - "Luvassa todellinen kansanjuhla"
  5. a b Ohjelma (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. a b Nyt tuli vahvistus! Lahden MM-kisoista mätkähti Hiihtoliitolle 1,6 miljoonaa tappiota Yle. Viitattu 14.11.2017.
  7. Meeri Niinistö: Jukka-Pekka Vuori Lahden 2017 MM-kisojen puheenjohtajaksi 29.8.2013. Yle. Viitattu 5.4.2021.
  8. Janne Leskinen valittiin 2017 MM-kisojen pääsihteeriksi 4.12.2013. Yle. Viitattu 5.4.2021.
  9. MM-Lahden kisaohjelma ja tv-ajat – talven suuri urheilujuhla alkaa iltasanomat.fi. 22.2.2017. Arkistoitu 23.2.2017. Viitattu 22.2.2017.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2017 Wikimedia Commonsissa
  • Viralliset verkkosivut
  • Ylen kisaopas
  • n
  • k
  • m
Olympialaiset
Maailmanmestaruuskilpailut