Heikki Oja

Heikki Oja
Henkilötiedot
Syntynyt20. toukokuuta 1945 (ikä 78)
Helsinki
Kansalaisuus suomalainen
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto
Tutkimusalue tähtitiede
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Heikki Oja (s. 20. toukokuuta 1945 Helsinki) on suomalainen tähtitieteen dosentti, filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston almanakkatoimiston entinen johtaja.[1]

Ura

Oja toimi Helsingin Yliopiston Almanakkatoimiston johtajana vuosina 1994–2012 oltuaan sitä ennen yliopiston almanakkatoiminnan vastuuhenkilönä 1970-luvun lopulta alkaen.[2] Hän oli yksi Tiedekeskus Heureka -hankkeen käynnistäneistä henkilöistä. Oja on kirjoittanut kymmeniä yleistajuisia tietokirjoja ja esiintynyt usein radiossa kertomassa tähtitieteestä ja avaruustutkimuksesta.[1] Hänelle on myönnetty professorin arvonimi.[3]

Heikki Oja on vaikuttanut suuresti Tähtitieteellinen yhdistys Ursan kehitykseen 1970-luvulta alkaen. Hän on yksin tai yhdessä muiden kanssa kirjoittanut tai toimittanut kymmeniä Ursan kirjoja. Hän oli Ursan julkaiseman Tähdet ja avaruus -lehden toimitussihteerinä viitisentoista vuotta.

Yksityiselämä

Heikki Oja asuu Tammelassa. Hänen isänsä oli professori Aulis Oja.[4] Ojan veli on professori Erkki Oja.

Palkinnot ja tunnustukset

Teoksia

Alla olevassa luettelossa on toistaiseksi vain pieni osa niistä kymmenistä teoksista, joiden kirjoittajana tai toimittajana Heikki Oja on.

  • Keskinen, Raimo & Oja, Heikki: Mustaa aukkoa etsimässä. Ursan julkaisuja 8. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1977 (4. painos 1981). ISBN 951-9269-04-5.
  • Jännes, Antti & Oja, Heikki: 1982 kun planeetat kohtaavat. Sisältää 2 osaa: Heikki Oja: Planeetat kohtaavat; Antti Jännes: Planeetat ja kohtalomme. Ursan julkaisuja 10. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1978. ISBN 951-9269-06-1.
  • Oja, Heikki & Vilhu, Osmi (toim.): Albert Einstein: Tutkija ja ihminen. Ursan julkaisuja 11. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1979. ISBN 951-9269-07-X.
  • Mattila, Kalevi & Oja, Heikki (toim.): Uusia ikkunoita maailmankaikkeuteen. Ursan julkaisuja 20. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1983. ISBN 951-9269-21-5.
  • Kyröläinen, Arja & Oja, Heikki (toim.): Tähtitaivaan arvoituksia. Ursan julkaisuja 23. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1984. ISBN 951-9269-24-X.
  • Valtonen, Mauri & Oja, Heikki (toim.): Maapallo ja avaruus. Ursan julkaisuja 25. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1984. ISBN 951-9269-27-4.
  • Ideasta kirjahyllyyn eli Miten voin julkaista ja myydä yleistajuisen tiedekirjan tämän päivän Suomessa – ja säilyä hengissä. Helsinki: Tieteellisten seurain valtuuskunta, 1987. ISBN 951-47-0409-6.
  • Tähtien taakse. Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14680-3.
  • Kakkuri, Juha & Oja, Heikki & Anttila, Reino: Auringonpimennykset. Ursan julkaisuja 40. Helsinki: Ursa, 1989. ISBN 951-9269-51-7.
  • Oja, Heikki: Avaruuden tähtitarha. Helsinki: WSOY, 1993 (3. painos 1998). ISBN 951-0-19033-0.
  • (toim.): Seti: Vieraan älyn etsintä. Pohjautuu 1993 pidetyn Seti-seminaarin esitelmiin. Ursan julkaisuja 52. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1994. ISBN 951-9269-73-8.
  • Aikakirja. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-16334-5. Verkkoversio: Aikakirja 2013 (PDF) (6. painos) Helsingin yliopiston almanakkatoimisto.
  • Feiring, Sami & Oja, Heikki: Päivien kirja. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-16885-1.
  • Saturnuksen taakse: 1990-luvun löytöretket aurinkokunnassamme. Ursan julkaisuja 74. Helsingissä: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2000. ISBN 952-5329-07-0.
  • Jäinen lohikäärme. Portti-kirjat. Tampere: Tampereen Science Fiction -seura, 2001. ISBN 952-5211-06-1.
  • Sibeliuksesta Tuonelaan: Aurinkokuntamme kiehtova nimistö. Ursan julkaisuja 85. Helsingissä: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2003. ISBN 952-5329-25-9.
  • Oja, Heikki & Palviainen, Asko: Maailmankaikkeus 2005: Tähtitieteen vuosikirja. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2004. ISBN 952-5329-36-4.
  • Oja, Heikki & Palviainen, Asko: Maailmankaikkeus 2007: Tähtitieteen vuosikirja. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2006.
  • Polaris: Koulun tähtitieto. Ursan julkaisuja 50. – 7. uusittu painos. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2004. ISBN 978-952-5329-75-9.
  • Aurinkokunta uusiksi. Ursan julkaisuja 110. Helsingissä: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2008. ISBN 978-952-5329-72-8.
  • Suomen kansan pyhimyskalenteri. Helsinki: Kirjapaja, 2011. ISBN 978-952-247-189-5.

Lähteet

  1. a b Ajantasan viikon vieras: Heikki Oja (verkkosivu) 1.4.2006. YLE Radiouutiset. Arkistoitu 17.1.2008. Viitattu 2.3.2007.
  2. Oja, Heikki: Almanakkatoimiston alkuajoilta 01.12.2014. Helsingin yliopiston almanakkatoimisto. Viitattu 25.12.2015.
  3. a b Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto professori emeritus Heikki Ylikankaalle 29.4.2014. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 25.12.2015. Viitattu 25.12.2015.
  4. Lahtonen, Katariina: Sinihampaan riimu älypuhelimessa. Lounais-Hämeen joulu, 2015, s. 37–38. Forssa: Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistys.
  5. Aikakirja 2013 Helsingin yliopisto, Almanakkatoimisto. Viitattu 25.12.2015.

Aiheesta muualla

  • Jarno Forssell: Herra Almanakka odottaa isoja uutisia. Tiede 6.2.2009.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Suomi (KANTO)
  • Yhdysvallat
  • Tšekki
  • Korea
Muut
  • IdRef