Hans Holbein nuorempi

Hans Holbein nuorempi
Omakuva, 1542 tai 1543
Omakuva, 1542 tai 1543
Henkilötiedot
Syntynytnoin 1497
Augsburg
Kuollut29. marraskuuta 1543
Lontoo, Englanti
Kansalaisuus saksalainen
Taiteilija
Ala taidemaalari, taidegraafikko
Taidesuuntaus Renessanssi
Kuuluisimpia töitä Suurlähettiläät, Erasmus Rotterdamilainen
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Hans Holbein nuorempi (1497 tai 1498, Augsburg – 1543, Lontoo) oli saksalais-sveitsiläinen taidemaalari, piirtäjä ja taidegraafikko. Holbein on yksi 1500-luvun merkittävimmistä muotokuvamaalareista. Hän syntyi Saksan Augsburgissa, mutta työskenteli uransa alkuvaiheessa taidemaalarina Baselissa ja toimi elämänsä loppuvuodet lähinnä Englannissa. Holbein on erityisen kuuluisa kuningas Henrik VIII:n hovin jäseniä kuvaavista muotokuvistaan.[1][2]

Hans Holbein nuorempi kuului maineikkaaseen Holbeinien taiteilijasukuun. Hänen isänsä Hans Holbein vanhempi ja setänsä Sigmund Holbein olivat merkittäviä Saksan myöhäisgotiikkaa edustaneita taidemaalareita. Myös Holbeinin veli Ambrosius Holbein oli taidemaalari, mutta hän kuoli noin vuonna 1519 ennen kuin ehti kehittyä merkittäväksi taiteilijaksi. Hans ja Ambrosius Holbein lienevät opiskelleet taiteilijoiksi isänsä opastuksella Augsburgissa, ja he alkoivat työskennellä itsenäisinä taiteilijoina Baselissa vuoden 1515 tienoilla.[1]

Basel

Hans Holbein nuorempi hyväksyttiin Baselin taidemaalareiden killan jäseneksi vuonna 1519. Holbein matkusteli laajalti. Hän vieraili muun muassa Lucernessa sekä teki matkan Italiaan vuonna 1517 ja Ranskaan vuonna 1524. Matkat vaikuttivat hänen muotokuviensa ja uskonnollisten maalaustensa kehitykseen. Näinä vuosina hän teki puupiirroksia, freskoja ja maalauksia puupaneeleille. Hän meni myös naimisiin nahkurin lesken kanssa. Vuonna 1521 hän oli toteuttamassa huomattavia seinämaalauksia Baselin kaupungintalon suureen valtuustosaliin.[2][1]

Baselissa Holbein tutustui kustantajiin sekä heidän humanistiseen tuttavapiiriinsä. Holbein tapasi aikansa oppineita, muun muassa Erasmus Rotterdamilaisen. Hän sai heiltä useita muotokuvatilauksia, kuten humanistisen oppineen Bonifacius Amerbachin muotokuvan (1519). Varhaisissa muotokuvissaan Holbein osoitti olevansa mestarillinen muotokuvamaalari, jonka kuville oli luonteenomaista mallin ja vaatetuksen vankka saksalaistyyppinen hahmottelu sekä kuvattavan selkeä katse ja dramaattinen siluetti. Hänen ensimmäinen suuri muotokuvansa Erasmuksesta (1523) esittää alankomaalaisen humanistisen oppineen fyysisesti maailmasta sulkeutuneena, joka istuu sivusta kuvattuna kirjoituspöytänsä ääressä keskittyen laatimaan kirjettä. Erasmuksen kädet on kuvattu yhtä hienovaraisesti kuin hänen huolellisesti selväpiirteinen profiilinsa.[1]

Baselissa Holbein teki lisäksi suuren määrän puupiirroksia eri kirjojen kuvituksiksi ja otsikkosivuiksi. Tunnetuin näistä töistä on 41 kohtauksen sarja, joka kuvaa keskiaikaista allegoriaa "Kuolemantanssia". Holbein teki piirrokset jo vuonna 1523–1526, mutta ne julkaistiin vasta vuonna 1538. Holbeinin piirrokset osoittavat erinomaista sommittelun ja yksityiskohtien tajua, ja niissä on sisällytetty pieneen tilaan runsaasti tietoa Kuoleman uhrien elämäntavoista.[1] Holbein kuvitti muiden kirjojen ohessa Erasmuksen satiireja, erityisen tunnettu on Holbeinin puupiirroskuvitus teokseen Tyhmyyden ylistys (1515), joka pohjusti tulossa olevaa uskonpuhdistusta. Hän osallistui myös Martti Lutherin raamatunkäännöksen kuvittamiseen.

Protestantismi oli saapunut Baseliin jo vuonna 1522 ja suuntaus vahvistui huomattavasti seuraavan neljän vuoden aikana. Vuonna 1526 puhkesi vakavia ikonoklastisia mellakoita ja tiukka sensuuri iski kaupungin kirjapainoihin, mikä pysäytti joksikin aikaa myös kuvataiteiden harjoittamisen. Holbein lähti kaupungista vuoden 1526 lopussa Alankomaiden kautta kohti Englantia, mukanaan Erasmukselta saatu suosituskirje.[1]

Englanti

Englannissa Holbein saavutti nopeasti huomattavaa menestystä. Holbein teki useita vaikuttavia töitä kirjailija ja valtiomies Sir Thomas Morelle. Holbeinin vuonna 1527 valmistunut Moren muotokuva on niistä erinomainen esimerkki. Holbeinin pikkutarkka maalaus kuvaa yksityiskohtaisesti ihokarvat, samettihihojen hohteen ja Moren kultaketjun abstraktit koristekuviot. Holbein teki myös luonnollisen kokoisen maalauksen koko Moren perheestä. Itse maalaus on valitettavasti tuhoutunut, mutta Holbeinin hieno luonnospiirros on kuitenkin säilynyt. Maalauksesta on myös olemassa useita muiden taiteilijoiden tekemiä jäljennöksiä. Tämä teos oli ensimmäinen Pohjois-Euroopan taiteen ryhmäkuva, jossa henkilöitä ei kuvata polvistuneina. Ihmisiä ei esitetä hartaana ryhmänä, vaan pikemminkin yksilöinä.[1]

Ennen ensimmäistä matkaansa Englantiin vuonna 1526 Holbein oli ilmeisesti maalannut sekä luterilaisuutta tukevia että vastustavia maalauksia. Palattuaan Baseliin vuonna 1528 hän päätyi lyhyen epäröinnin jälkeen kannattamaan vastikään virallisen aseman saanutta luterilaisuutta.[1]

Taiteilijan perhe, n. 1528–1529

Holbeinin kohdalla kyse oli tuskin ratkaisevasta käänteestä maailmankatsomuksessa, sillä hänen vaikuttavimmat maalauksensa – niin uskonnolliset teokset kuin muotokuvat – ovat ennen kaikkea loisteliaan tarkkoja fyysisen todellisuuden kuvauksia, joissa ei juuri näy merkkejä syvällisestä hengellisyydestä. Tämä näkyy ehkä parhaiten teoksessa Kuollut Kristus hautakammiossa vuodelta 1521, jossa mätänevä ruumis on kuvattu ahdistavan pikkutarkasti. Holbein vaikuttaa luopuneen uskonnollisista aiheista kokonaan noin vuoden 1530 jälkeen.[1]

Vuosina 1528–1532 Holbein jatkoi työskentelyä Baselin kaupunginneuvostolle. Vuonna 1528 hän maalasi muotokuvan vaimostaan ja kahdesta lapsestaan. Teos välittää suorasukaisesti taiteilijan mannermaalle hylkäämän perheen lohduttomuuden ja ahdistuksen. Baselin kaupungin avokätisistä tarjouksista huolimatta Holbein jätti kuitenkin perheensä toistamiseen vuonna 1532 lähteäkseen uudestaan Englantiin. Seuraavana vuonna Holbein maalasi jo Englannin hovin jäseniä, ja neljä vuotta myöhemmin Holbein astui virallisesti kuningas Henrik VIII:n palvelukseen. Arvioiden mukaan Holbein maalasi elämänsä viimeisten kymmenen vuoden aikana noin 150 muotokuvaa, kun mukaan lasketaan sekä täysikokoiset maalaukset että miniatyyrit. Malleina oli kuninkaallisia ja ylhäisöä sekä myös Lontoossa asuvia saksalaisia kauppiaita ja ranskalaisia lähettiläitä. Holbeinin tämän kauden tunnetuimpia teoksia ovat maalaus Suurlähettiläät ja muotokuvat kuningas Henrik VIII:sta sekä hänen vaimoistaan Jane Seymourista ja Anna Kleveläisestä. Hans Holbein on kuvannut näissä muotokuvissa äärimmäisellä huolellisuudella kaikki malliensa asujen pienimmät yksityiskohdat, koristekuviot ja jalokivet, jotka usein myös viittaavat joihinkin heidän elämänsä tärkeisiin tapahtumiin tai kertovat muutoin heidän asemastaan.[1]

Holbein toimi myös Englannin hovin pukusuunnittelijana. Hän suunnitteli kaikki kuninkaan valtiolliset asut. Holbeinin jäämistöön kuuluu yli 250 yksityiskohtaista piirustusta napeista, soljista, koristeellisista aseista sekä hevosten juhlaloimista.[1]

Holbein kuoli Lontoossa raivonneeseen ruttoepidemiaan vuonna 1543.[1]

Teokset

  • Suurlähettiläät, 1533
    Suurlähettiläät, 1533

Omakuvat

  • Omakuva 1542–1543
    Omakuva 1542–1543
  • Omakuva, miniatyyri. Guassi veliinille.
    Omakuva, miniatyyri. Guassi veliinille.

Maalauksia Erasmuksesta

  • Erasmus, 1523
    Erasmus, 1523
  • Tutkielmia Erasmuksen käsistä, 1923
    Tutkielmia Erasmuksen käsistä, 1923

Thomas More ja tämän perhe

  • Luonnos Moren perhettä kuvaavaa maalausta varten (noin 1527)
    Luonnos Moren perhettä kuvaavaa maalausta varten (noin 1527)
  • Thomas Moren muotokuva (1527)
    Thomas Moren muotokuva (1527)

Kuningas Henrik VIII ja tämän perhe

Muita muotokuvia

  • Bonifacius Amerbach, 1519
    Bonifacius Amerbach, 1519
  • Georg Gisze, saksalainen Lontoossa, 1532
    Georg Gisze, saksalainen Lontoossa, 1532
  • Sir Nicholas Carew 1532–1533
    Sir Nicholas Carew
    1532–1533
  • Thomas Cromwell 1532-1533
    Thomas Cromwell
    1532-1533
  • Tuntematon n. 1534
    Tuntematon
    n. 1534
  • Charles de Solier, Sieur de Morette 1534–1535
    Charles de Solier, Sieur de Morette
    1534–1535
  • Jane Small, miniatyyri n. 1536
    Jane Small, miniatyyri
    n. 1536
  • Kristiina Tanskalainen, Milanon herttuatar 1538
    Kristiina Tanskalainen, Milanon herttuatar
    1538
  • Thomas Howard 1539
    Thomas Howard
    1539
  • Margaret Wyatt, Lady Lee 1540
    Margaret Wyatt,
    Lady Lee
    1540
  • Aristokraatti 1542
    Aristokraatti
    1542
  • Lady Margaret Butts 1543
    Lady Margaret Butts
    1543
  • Sir William Butts 1543
    Sir William Butts
    1543
  • Antoine 1543
    Antoine
    1543

Kuolemantanssi

  • Kuolema ja apotti
    Kuolema ja apotti
  • Kuolema ja kulkuri
    Kuolema ja kulkuri

Uskonnollisia maalauksia

  • Oberriedin alttaritaulu, vasen sivupaneeli Tietäjien kumarrus, 1520
    Oberriedin alttaritaulu, vasen sivupaneeli Tietäjien kumarrus, 1520
  • Oberriedin alttaritaulu, oikea sivupaneeli Kristuksen syntymä, 1520
    Oberriedin alttaritaulu, oikea sivupaneeli Kristuksen syntymä, 1520
  • Kristuksen ruumis haudassa, 1521/1522
    Kristuksen ruumis haudassa, 1521/1522
  • Solothurnin Madonna, 1522
    Solothurnin Madonna, 1522
  • Viimeinen ehtoollinen, 1524/1525
    Viimeinen ehtoollinen, 1524/1525
  • Noli me Tangere, 1532-1533
    Noli me Tangere, 1532-1533
  • Darmstadtin Madonna, 1525/1526 ja 1528
    Darmstadtin Madonna, 1525/1526 ja 1528

Lähteet

  1. a b c d e f g h i j k l Harbison, Craig S.: Hans Holbein the Younger Encyclopedia Britannica. Viitattu 16.7.2022. (englanniksi)
  2. a b Hans Holbein the Younger The National Gallery, London. Viitattu 16.7.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hans Holbein nuorempi.