FN SCAR

Yhdysvaltalainen sotilas ampumassa SCAR-H aseella.
Ylempi ase on SCAR-L ja alempi SCAR-H

FN SCAR on belgialaisen FN Herstalin valmistama kaasumäntätoiminen (gas-operated, short stroke piston), pyörivällä lukolla varustettu rynnäkkökivääri.[1] Ase on tehty mahdollisimman modulaariseksi, esimerkiksi piippua voi vaihtaa kaliipereiden välillä. SCAR:illa on kaksi päätyyppiä: SCAR-L 5,56 mm NATO ja SCAR-H 7,62x51 NATO. Molempiin on saatavilla pidempipiippuinen sekä lyhyempi piippuinen rakennetun alueen taisteluun soveltuva versio. FN SCAR läpäisi matalatasoisen alustavan testin kesäkuussa 2007.[2] Muutamien viivytysten jälkeen ensimmäiset aseet annettiin operatiivisten joukkojen käyttöön 2009. Yhdysvaltojen 75th Ranger Regiment] oli ensimmäinen suuremman kappalemäärän käyttöönottanut joukko, 600 kpl aseita. Myöhemmin USSOCOM perui kaupan SCAR-L-aseesta ja he suunnittelivat poistavansa aseen käytöstä vuoteen 2013 mennessä. Kuitenkin myöhemmin USSOCOM suunnitteli ostavansa SCAR-H-sarjan aseita 5,56 mm muunnoskonversiolla.[3]

Vuoden 2015 alussa FN SCAR oli käytössä yli 20 maassa.[4]

Suomen puolustusvoimat teki maaliskuussa 2015 ostopäätöksen 300–500 aseesta erikoisjoukkojen käyttöön.[5]

Tekniset tiedot

[6][7][8][9][10][11][12][13][1]

FN SCAR

  • Tyyppi:
    • Rynnäkkökivääri (SCAR L/H)
    • Tarkkuuskivääri (SSR)
    • Henkilökohtainen puolustusase (SCAR PDW)
  • Valmistusmaa: Belgia (suunnittelu), Yhdysvallat (valmistus)

Palveluskäyttö

  • Käytössä: 2009–
  • Sodat: Afganistanin sota, Irakin sota, Keski-Afrikan sota
Amerikkalainen sotilas, asenaan FN SCAR

Valmistushistoria

  • Suunnittelija: FN Herstal
  • Suunniteltu: 2004
  • Valmistaja: FN Herstal
  • Valmistettu: 2004–
  • Variantit: SCAR-L, SCAR-H, SSR

Tekniset tiedot

  • Paino:
    • SCAR-L: 3,04-3,49 kg (riippuen mallista)
    • SCAR-H: 3,58-3,72 kg (riippuen mallista)
    • PDW SCAR: 2,5 kg
    • SSR: 4,85 kg
  • Pituus:
    • SCAR-L: 787-990 mm, (mallista riippuen, perä taitettuna)
    • SCAR-H: 889-1 067 mm (mallista riippuen, perä taitettuna)
    • PDW SCAR: 632 mm (perä taakse vedettynä), 521 mm (perä sisään työnnettynä)
    • SSR: 1 080 mm (perä taakse vedettynä), 1 029 mm (perä sisään työnnettynä)
  • Kaliiperi:
    • 5,56×45 mm NATO (SCAR-L), 7,62x51 mm NATO
    • .260 Remington
    • 5,56x45 mm NATO
    • 7,62x39 mm
    • 5,45x39 mm
    • .300 Blackout[8] (SCAR-H)
  • Tehokas kantama:
    • SCAR-L: 300-600 m (mallista riippuen)
    • SCAR-H: 300-800 m (mallista riippuen)
  • Lipas:
    • SCAR-L: STANAG box magazine
    • SCAR-H/SSR: 20-round box magazine
  • Tähtäimet:
    • Avotähtäimet tai lisätty optinen tähtäin

Katso myös

  • Luettelo FN SCAR:in käyttäjistä

Lähteet

  1. a b https://web.archive.org/web/20120628123121/http://www.fnhusa.com/le/products/firearms/model.asp?gid=&fid=fnf022&mid=FNM0111
  2. http://www.defensetech.org/archives/003597.htmlhttps://www.armytimes.com
  3. http://www.dtic.mil/ndia/2011SOFIC/Wed1015Rms24_25Carley.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. http://fnherstal.com/primary-menu/news/press-releases/2015/idex-2015.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. http://www.tiruk.net/kolumni/suomen-erikoisjoukoille-nato-rynnakkokivaarit-tilaus-tehty/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. http://www.dhnet.be/actu/belgique/une-arme-liegeoise-en-afghanistan-51b79386e4b0de6db982715a
  7. https://www.armytimes.com
  8. http://www.lopinion.fr/edition/politique/centrafrique-francois-hollande-est-pris-entre-deux-feux-7267
  9. http://www.fnamerica.com/products/scar-family/pdw/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. http://www.fnamerica.com/products/scar-family/mk-20-ssr/
  11. http://www.fnamerica.com/products/scar-family/mk-16-series/mk-16-cqc/
  12. http://www.fnamerica.com/products/scar-family/mk-17-series/mk-17-lb/
  13. https://www.handldefense.com/ (Arkistoitu – Internet Archive)