Etelä-Amerikan laatta
Etelä-Amerikan laatta on yksi maapallon seitsemästä suuresta litosfäärilaatasta. Se kattaa koko Etelä-Amerikan mantereen sekä noin puolet eteläisestä Atlantin valtamerestä, ja luetaan mannerlaataksi. Pohjoisessa laatta rajoittuu Karibian ja Pohjois-Amerikan laattoihin, idässä Afrikan laattaan, etelässä Antarktiksen ja Scotian laattaan ja lännessä Nazca-laattaan.[1]
Liike
Maapallon litosfäärilaatat ovat jatkuvassa, hitaassa liikkeessä. Etelä-Amerikan laatta liikkuu likimain länteen, noin 30 millimetriä vuodessa, jolloin se törmää vastakkaiseen suuntaan liikkuviin Antarktiksen ja Nazca-laattaan. Samaan aikaan laatta erkanee idässä Afrikan laatasta. Etelä-Amerikan ja Karibian sekä Pohjois-Amerikan laattojen saumakohdat ovat varsin epämääräisiä, eivätkä ne liiku säännöllisesti toisiinsa nähden.
Etelä-Amerikan ja Nazca- sekä Antarktiksen laattojen törmäysvyöhykkeeseen on muodostunut mahtava Andien vuorijono, joka ulottuu Kolumbian pohjoisosista Chilen eteläkärkeen saakka. Samaan aikaan meren pohjaan on syntynyt syvänmeren hautojen ketju, kun mereiset Nazca- ja Antarktiksen laatta ovat työntyneet mantereisen Etelä-Amerikan laatan alle. Syvin hautavajoamista on Perun-Chilen hauta, joka ulottuu 8 066 metrin syvyyteen.[2]
Etelä-Amerikan ja Afrikan laattojen erkaneminen toisistaan puolestaan leventää eteläistä Atlanttia.selvennä
Hasardit
Litosfäärilaattojen törmäysvyöhykkeet ovat yleisesti hyvin vulkaanisesti aktiivista ja maanjäristysherkkää seutua. Maanjäristykset rannikolla tai merenpohjassa lähellä rannikkoa voivat myös synnyttää tuhoisia tsunameja. Etelä-Amerikan laatan länsireunalla on lukuisia tulivuoria, ja historia tuntee useita voimakkaita maanjäristyksiä tapahtuneen alueella. Viimeisin suurkatastrofin aiheuttanut järistys sattui Chilessä vuonna 2010; episentrumi sijaitsi Maulen alueella ja voimakkuus oli 8,8 magnitudia.[3]
Voimakkaimmat maanjäristykset
|
Aktiivisia tulivuoria
Katso myös
Lähteet
| Suuret laatat |
|
|---|---|
| Pienempiä laattoja |
|
