Don’s Plum

Don’s Plum
Ohjaaja R.D. Robb
Käsikirjoittaja R. D. Robb
Säveltäjä Blake Soper
Kuvaaja
  • Steve Adcocka
  • Brian Bellamy
Pääosat
  • Leonardo Di Caprio
  • Tobey Maguire
  • Kevin Connolly
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Zentropa
Ensi-ilta
  • 2001-02-1010. helmikuuta 2001 (Berliinin elokuvajuhlat)
Kesto 89 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
AllMovie
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OKNimi-testi OK

Don’s Plum on vuonna 2001 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen pienen budjetin draamaelokuva (niin sanottu indie-elokuva). Elokuvassa seurataan joukkoa losangelesilaisia nuoria, jotka tapaavat joka viikko paikallisessa kahvilassa ja puhuvat elämästään.

Mustavalkoinen elokuva kuvattiin vuosina 1995–1996. Elokuvan pääosaesittäjät Leonardo DiCaprio ja Tobey Maguire kuitenkin estivät elokuvan esittämisen eikä se koskaan päätynyt yhdysvaltalaisiin elokuvateattereihin. Heidän mukaansa elokuva oli verrattavissa näyttelijöiden työpajaan, eikä sitä ollut tarkoitettu teatterilevitykseen. Lopulta asiasta päästiin sovintoon, kun elokuvan julkinen levitys kiellettiin Pohjois-Amerikassa.[1]

Elokuva esitettiin ensimmäisen kerran Berliinin elokuvajuhlilla 10. helmikuuta 2001.

Näyttelijät

 Amber Benson  Amy  
 Scott Bloom  Brad  
 Kevin Connolly  Jeremy  
 Leonardo DiCaprio  Derek  
 Jenny Lewis  Sara  
 Tobey Maguire  Ian  
 Heather McComb  Constance  
 Meadow Sisto  Juliet  
 Marissa Ribisi  Tracy  
 Jeremy Sisto  Bernard  

Lähteet

  1. Child, Ben: Controversial 'lost' Leonardo DiCaprio film Don's Plum removed from web The Guardian. 28.1.2016. Viitattu 7.2.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Don’s Plum Internet Movie Databasessa (englanniksi)