Dodoma

Dodoma

Dodoma

Koordinaatit: 6°10′23″S, 35°44′31″E

Valtio  Tansania
Alue Dodoman alue
Piirikunta Dodoman piirikunta
Hallinto
 – Kaupunginjohtaja Francis Mazanda
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 2608 km²
Väkiluku (2012) 410 956
 – Väestötiheys 157,6 as./km²
Aikavyöhyke UTC+3
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

















Dodoma on Tansanian ja Dodoman alueen pääkaupunki. Vuonna 2012 sen asukasluku oli 410 956.[1] Pääkaupungin siirtoa Dodomaan Dar es Salaamista on suunniteltu 1970-luvulta lähtien. Tansanian valtiopäivät siirtyi Dodomaan helmikuussa 1996, mutta monet virastot sekä diplomaattiset edustustot sijaitsevat edelleen vanhassa pääkaupungissa.

Dodoma oli alkujaan paikka, jossa karavaanit pysähtyivät matkallaan Tanganjikajärven ja Intian valtameren rannikon välillä. Se sijaitsee eteläisen ylängön itäreunalla keskellä viljavia maanviljelysalueita. Kaupunki alkoi kasvaa, kun sen läpi rakennettiin rautatie maataloustuotteiden kuljetusta varten 1900-luvun alussa.[2]

Ilmasto

Dodomassa on puolikuiva eli semiaridi ilmasto, jonka päivälämpötilat ovat melko korkeat ympäri vuoden. Yölämpötilat laskevat kuitenkin alimmillaan 13 °C:een heinäkuussa. Ilmastossa on havaittavissa selkeä kuivakausi ja sadekausi. Sadekausi ajoittuu marraskuusta huhtikuuhun ja kuivakausi toukokuusta lokakuuhun.

Sää - Dodoma
Kuukausi Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Vuosi
Keskimääräinen korkea °C 29 29 28 28 28 27 26 27 29 31 31 31 29
Keskimääräinen matala °C 18 18 18 18 16 14 13 14 15 17 18 18 16
Sademäärä mm 152 109 137 48 5 0 0 0 0 5 23 91 570
Lähde: BBC Weather[3]

Kaupunginosat

Dodoman piirikunta jakaantuu 30 hallinnolliseen osa-alueeseen tai kaupunginosaan, joita ovat Chamwino, Chihanga, Dodoma Makulu, Hazina, Hombolo, Ipala, Kikombo, Kikuyu North, Kikuyu South, Kilimani, Kiwanja cha Ndege, Kizota, Madukani, Majengo, Makole, Makutupora, Mbabala, Mbalawala, Miyuji, Mkonze, Mpunguzi, Msalato, Mtumba, Nala, Ng'ong'ona, Nzuguni, Tambukareli, Uhuru, Viwandani ja Zuzu.

Palvelut

Koulutus

Kaupungissa toimii kaksi virallisesti vuonna 2007 avattua yliopistoa, jotka ovat University of Dodoma[4] ja St John’s University of Tanzania[5].

Liikenne

Morogoron alueen kautta kulkeva moottoritie idässä yhdistää Dodoman Dar es Salaamiin. Dodoman kautta kulkee lännessä tieyhteydet Mwanzaan ja Kigomaan, Taboran kautta. The Great North Road -tie yhdistää pohjoisessa Dodoman ja Arushan. Dodomassa sijaitsee valtiollisen rautatien, Tanzania Railwaysin juna-asema. Kaupungissa sijaitsee myös lentokenttä, joka on tällä hetkellä rajoitettu vain pienkoneiden käyttöön.lähde?

Nähtävyydet

Julius Nyereren aukio Dodomassa
  • Tansanian parlamenttirakennukset eli Bunge
  • Gaddafin moskeija
  • Dodoman viinitilat

Elinkeinoelämä

Alueen merkittävimmät luonnonvarat ovat natriumkarbonaatti, kulta, suola ja kala. Dodoman tärkeimmät maataloustuotteet ovat viinirypäleet, durra, maapähkinät, hirssi, risiiniöljy ja maissi. Alueella harjoitetaan myös merkittävässä määrin karjataloutta. Keskeisiä teollisuuden toimintoja alueella ovat jalokivien louhinta, elintarvikkeiden prosessointi, puunjalostus, lamppujen valmistus, keramiikkateollisuus ja viinintuotanto.[6]

Kulttuuri ja urheilu

Jalkapallo

Tansanian ylimmässä jalkapallosarjassa, Vodacom Premier Leaguessa, Dodomaa edustaa joukkue JKT Ruvu.[7] Dodomassa sijaitsee vuonna 1978 rakennettu, lähinnä jalkapallon pelaamiseen tarkoitettu areena, Jamhuri Stadium, jonka katsojakapasiteetti on 25 000.[8]

Lähteet

  1. City Population. Tanzania: Administrative division. Viitattu 31.5.2014 (englanniksi)
  2. Enter Tanzania
  3. BBC Weather: Dodoma. Viitattu 31.5.2014 (englanniksi)
  4. University of Dodoma. (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 31.5.2014 (englanniksi)
  5. St Johns University of Tanzania. Viitattu 31.5.2014 (englanniksi)
  6. Small Industries Development Organization, Tanzania (Arkistoitu – Internet Archive) Dodoma profile. Viitattu 31.5.2014 (englanniksi)
  7. FIFA. (Arkistoitu – Internet Archive) Vodacom Premier League 2013/2014. Viitattu 31.5.2014 (englanniksi)
  8. World Stadium Database Jamhuri Stadium, Dodoma. Viitattu 31.5.2014 (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dodoma Wikimedia Commonsissa
  • Matkaopas aiheesta Dodoma Wikivoyagessa (englanniksi)
  • n
  • k
  • m
Pääkaupungit
Tämä Afrikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.