Dario Argento

Dario Argento
Dario Argento vuonna 2007.
Dario Argento vuonna 2007.
Henkilötiedot
Syntynyt7. syyskuuta 1940 (ikä 83)
Rooma, Italia
Kansalaisuus italialainen
Ammatti elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Dario Argento (s. 7. syyskuuta 1940 Rooma, Italia) on italialainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja. Parhaiten hänet tunnetaan kauhuelokuvista ja gialloista.[1]

Argenton ura alkoi vuonna 1970 Kuoleman lintu -elokuvan myötä. Tunnetuimmat teoksensa hän on tehnyt 1970-luvulla, kuten Verenpunainen kauhu (1975) ja Suspiria – tappavat huokaukset (1977).

Argenton kultakauteen lasketaan usein kuuluvan kuusi elokuvaa: Profondo Rosso (1975), Suspiria (1977), Inferno 80 (1980), Pelkoa ei voi paeta (1982), Phenomena (1985) ja Opera (1987).[2]

Itse ”jännityksen mestari” Alfred Hitchcock antoi nuorelle ohjaajakyvylle tunnustusta kommentoimalla Argenton Verenpunainen kauhu -elokuvaa sanoin: ”Tämä nuori italialaiskaveri alkaa huolestuttaa minua.”lähde? Vuonna 2005 Argento ohjasi Hitchcockin teoksista kertovan televisioelokuvan.

Argenton elokuva Neljä kärpästä harmaalla sametilla (1971) kiellettiin Suomessa kokonaan, koska maahantuoja ei suostunut lyhentämään sen useita murhakohtauksia. Elokuva sai teatteriensi-iltansa Suomessa vasta vuonna 2023, joskin se oli julkaistu DVD-tallenteena vuonna 2011.[3]

Argento on merkitty yhdeksi Sergio Leonen ohjaaman ja käsikirjoittaman spagettiwestern-klassikon Huuliharppukostajan käsikirjoittajista.

Dario Argenton tytär on näyttelijä-ohjaaja Asia Argento, joka näytteli naispääosaa Dario Argenton elokuvissa Trauma (1993), Stendhal-syndrooma (1996), Oopperan kummitus (1998) ja La Terza madre (2007).[1]

Filmografia (ohjaajana)

  • Oggi a me... domani a te (Kostajat) (1968)
  • L’ Uccello dalle piume di cristallo (Kuoleman lintu) (1970)
  • Il Gatto a nove code (Hiipivä kauhu) (1971)
  • 4 mosche di velluto grigio (Neljä kärpästä harmaalla sametilla) (1971)
  • La porta sul buio (1973) (episodit ”Testimone oculare” ja ”Il Tram”) (Tv-sarja)
  • Le Cinque giornate (The Five Days) (1973)
  • Profondo rosso / Deep Red (Verenpunainen kauhu) (1975)
  • Suspiria (Suspiria – tappavat huokaukset) (1977)
  • Inferno (Inferno 80) (1980)
  • Pelkoa ei voi paeta (Tenebre, Tenebrae) (1982)
  • Phenomena (Phenomena - ilmiö) (1985)
  • Opera (1987)
  • Gli incubi di Dario Argento (1987) (tv-sarja, 9 jaksoa)
  • Due occhi diabolici (Pahan silmät) (1990) (episodi ”The Black Cat”)
  • The King of Ads (1991) (episodi ”Fiat Croma commercial”) (Dokumentti)
  • Trauma (1993)
  • La Sindrome di Stendhal (Stendhal-syndrooma) (1996)
  • Il Fantasma dell’opera'' (Oopperan kummitus) (1998)
  • Non Ho Sonno (Sleepless) (2000)
  • Il Cartaio (Peluri) (2004)
  • Ti piace Hitchcock? (Pidätkö Hitchcockista?) (2005) (Tv-elokuva)
  • Masters of Horror (episodit ”Jenifer” 2005 ja ”Pelts” 2006) (Tv-sarja)
  • La Terza madre (Mother of Tears) (2007)
  • Giallo (2009)
  • Dracula 3D (2012)
  • Dark Glasses (Occhiali neri, 2022)

Lähteet

  1. a b Alanen, Antti: Elokuvantekijät, s. 37–38. Otava, 2012. ISBN 978-951-1-20533-3.
  2. Nyt.fi: Suspiria-kauhuklassikko on restauroitu – ja syystä, sillä Dario Argenton houreinen ohjaustyö on edelleen vakuuttava Helsingin Sanomat. 3.11.2017. Viitattu 4.11.2017.
  3. Niko Jutila: Dario Argenton Neljä kärpästä harmaalla sametilla tulee Suomen valkokankaille – sai ehdollisen esitysluvan yli 50 vuotta sitten Elokuvauutiset.fi. 7.7.2023. Viitattu 13.8.2023.

Kirjallisuutta

  • Timonen, Lauri: ”'Ok, tuokaa pervot sisään!' – Dario Argenton veri kuohuu”. Filmihullu 2/2016.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dario Argento Wikimedia Commonsissa
  • Pulling Focus: Deep Red (1975) Taste of Cinema. Viitattu 25.2.2019 (englanniksi).
  • Bramesco, Charles: A Beginner’s Guide to Dario Argento Vulture. 12.9.2018. Viitattu 25.2.2019 (englanniksi).
  • countelvis: Deep Red (1975) Review Bad Movies for Bad People -blogi. 21.5.2016. Viitattu 25.2.2019 (englanniksi).
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Katalonia
  • Saksa
  • Italia
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Japani
  • Tšekki
  • Korea
  • Alankomaat
  • Puola
  • Portugali
Taiteenala
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Deutsche Synchronkartei
  • Deutsche Biographie
  • Trove
  • Elonet
Muut
  • SNAC
  • IdRef