Charles Bacon

Mitalit
Charles Bacon
Charles Bacon
Maa:  Yhdysvallat
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Lontoo 1908 400 m aidat

Charles Joseph Bacon, Jr. (9. tammikuuta 1885 – 15. marraskuuta 1968)[1] oli yhdysvaltalainen juoksija ja 400 metrin aitajuoksun olympiavoittaja 1908 Lontoon kisoista.

Lontoon aitajuoksukilpailut käytiin nurmipäällysteisellä radalla. Ratamerkinnät olivat huonot eikä kunnollisia kalkkiviivoja ollut. Alkukilpailuja järjestettiin kaikkiaan kaksitoista, joista seitsemään osallistui vain yksi juoksija ja neljään seuraavaan kaksi. Aitojen korkeus oli ensimmäistä kertaa 91 senttimetriä. Bacon juoksi alkuerissä uuden olympiaennätyksen 57,0, mutta Harry Hillman paransi sitä välierissä aikaan 56,4[2]. Loppukilpailussa Bacon kävi tiukan kamppailun neljä vuotta aikaisemmin Saint Louisin kisoissa 76 senttimetrin korkuisilla aidoilla juostun kilpailun voittanutta Hillmania vastaan. Viimeiselle aidalle Bacon ja Hillman tulivat tasatahtia, ja aivan loppusuoralla Bacon painoi ohi ja pysäytti kellot uuteen, ensimmäiseen viralliseen maailmanennätysaikaan 55,0 sekuntia[3]. Maailmanennätys pysyi voimassa vuoteen 1920, jolloin Frank Loomis rikkoi sen[4].

Bacon itse kommentoi jälkeenpäin radan olleen ”suoraan sanottuna perunapelto”. Hän oli tuntenut itsensä voimakkaaksi entisenä 400 ja 800 metrin erikoismiehenä, mutta oli kuitenkin maalissa täysin lopussa.

Lähteet

  1. Charles Bacon (Arkistoitu – Internet Archive) Sports Reference LLC. (englanniksi)
  2. Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 114. Otava, 1970.
  3. Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 16. Otava, 1970.
  4. Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 422. Otava, 1970.


Miesten 400 metrin aitajuoksun olympiavoittajat

1900: John Walter Tewksbury | 1904: Harry Hillman | 1908: Charles Bacon | 1920: Frank Loomis | 1924: Morgan Taylor | 1928: David Burghley | 1932: Robert Tisdall | 1936: Glenn Hardin | 1948: Roy Cochran | 1952: Charles Moore | 1956: Glenn Davis | 1960: Glenn Davis | 1964: Warren Cawley | 1968: David Hemery | 1972: John Akii-Bua | 1976: Edwin Moses | 1980: Volker Beck | 1984: Edwin Moses | 1988: Andre Phillips | 1992: Kevin Young | 1996: Derrick Adkins | 2000: Angelo Taylor | 2004: Félix Sánchez | 2008: Angelo Taylor | 2012: Félix Sánchez | 2016: Kerron Clement | 2020: Karsten Warholm