British Motor Corporation

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

British Motor Corporation (BMC)
Perustettu	1952, Austin Motor Companyn ja Morris Motors Ltd:n fuusiossa
Lakkautettu	1966, nimi muuttui muotoon British Motor Holdings Ltd (BMH)
Kotipaikka	Longbridge, Englanti
Toimiala	ajoneuvoteollisuus
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

British Motor Corporation Limited, BMC muodostettiin vuonna huhtikuussa 1952, Austin Motor Company Ltd:n ja Morris Motors Ltd:n omistaman Nuffield Organisationin yhdistäessä toimintansa. Yhtiön kotipaikkana oli Longbridge, Birmingham, Yhdistynyt kuningaskunta .

Yhtiön rakenne ja toiminta

BMC oli aikansa suurin ajoneuvojen valmistaja Britanniassa. Tuotantoon kuului laaja mallisto eri merkkisiä henkilöautoja; Austin, Morris, MG, Austin-Healey, Riley ja Wolseley, erilaisia ja erikokoisia hyötyajoneuvoja sekä traktoreita. Ensimmäisenä yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimi lordi Nuffield, mutta hänen tilalleen nimettiin jo elokuussa 1952 Austinin Leonard Lord. Hän toimi tehtävässään vuoteen 1961, jolloin täytti 65 vuotta. Lord oli luovuttanut vuonna 1956, ainakin nimellisesti, toimitusjohtajan tehtävät varamiehelleen George Harrimanile.

BMCn pääkonttori sijaitsi Austinin laitosten yhteydessä Longbridgessä, Birminghamin lähistöllä. Tämä oli yksi osa yhtiössä vallinnutta Austinin dominanssia, puheenjohtajuuden lisäksi. Morris-moottoreiden käyttö tuoantomallien voimanlähteenä lähestulkoon lopetettiin. Lisäksi kaikkien korimallien koodiksi tuli ADO, joka oli perua Austinilta, nyt se tarkoitti "Amalgamated Drawing Office". Longbridgen tehtaat olivat ajanmukaiset, ne oli modernisoitu läpikotaisin vuonna 1951, verrattuna Nuffieldin 16 eri tehtaaseen, jotka olivat vanhanaikaisempia ja ripoteltu pitkin keski-Englantia. Kuitenkin Austinin taloushallinto ja kustannusten tarkkailu oli järjestetty heikommin kuin Nuffieldin, ja kun markkinat muuttuivat autopulasta ostajan markkinoiksi, tämä kostautui. Ford Motor Company analysoi hyvin tarkkaan BMC:n parhaiten myyvän mallin, Minin, ja tuli johtopäätelmään, että jokaista myytyä autoa kohden BMC:lle koitui 30 £ tappiota. Lopputuloksena tästä oli, että vaikka Austinin ja Morriksen myynti veti hyvin BMC-aikakautena, yhtiön voitot ja osakkeen arvo putosivat ja siten uusien mallien kehitys ontui. Tämä kehitys laukaisi liikkelle hankkeet, joissa BMC:hen yhdistettiin sen suurin yhteistyökumppani, autojen koripeltejä toimittava Pressed Steel ja sen perään autovalmistaja Jaguar Cars. Näin vuonna 1966 muodostui British Motor Holdings (BMH), yhtiö, joka pari vuotta myöhemmin fuusioitiin Leyland Motors Ltd:n kanssa.

Fuusioista huolimatta eri merkeillä oli oma jälleenmyynti- ja huoltoverkostonsa. Tämä johti joillain markkina-alueilla, kuten esim. Suomessa, tilanteeseen jossa saman organisaation valmistamat autot kilpailivat markkinaosuuksista keskenään, koska maahantuojina toimivat eri yhtiöt. Myös Britannian kotimarkkinoilla tällainen tilanne aiheutti ongelmia. Vaikka tuotteet oli siellä kohdistettu hyvinkin tarkasti eri kohderyhmien ostajille, etenkin Riley ja Wolseley-merkkien myynti laski jatkuvasti. Asiakkaat kokivat malliston vanhentuneeksi, ja tästä syystä Leonard Lord, tavoistaan poiketen, kutsui apuun konsernin ulkopuolisen suunnittelijan.

BMC:n Farina-mallisto

Aiemmin 50-luvulla Lord oli pestannut Battista Farinan toimiston suunnittelemaan uusiksi koko mallistonsa. Suunnittelun tuloksena julkaistiin mallisto, joka yleisesti tunnetaan nimellä "Farina"-saloonit. Mallit jakautuivat kolmeen eri kokoluokkaan, joka luokan sisällä, paitsi pienimmässä, oli tarjolla eri merkkisiä autoja eri kohderyhmille:

Pienimpänä Farina-mallina, vuonna 1958, markkinoille tuli Austin A40 Farina. Tämä auto mainitaan usein ensimmäiseksi sarjavalmisteiseksi hatchback-malliksi. Kyseessä oli pienikorinen estate, joka nykyään sijoitettaisiin rakenteensa ja kokonsa puolesta nimenomaan luukkuperä-malliksi. Takaluukku oli jaettu keskeltä vaakasuunnassa kahteen osaan. Austin A40 Farina Mk II esiteltiin vuonna 1961, ja oli tuotannossa vuoteen 1968. BMC:n pienikoriset mallit varustettiin A-sarjan -moottoreilla.

Keskikokoisina Farina-malleina esiteltiin vuonna 1958 Wolseley 15/60, Riley 4|Riley 4/68, Austin A55 Cambridge Mk II, MG Magnette Mk III sekä Morris Oxford V. Valmistuslisenssit myytiin myös Argentiinaan, jossa autoja valmistettiin henkilömallina Siam Di Tella 1500, farmarimallina Traveller ja lavamallina Argenta. BMC:n keskikokoluokan malleissa käytettiin B-sarjan 4-sylinterisiä rivimoottoreita.

Ensimmäiset malliversiot pysyivät tuotannossa vuoteen 1961, Di Tella vuoteen 1966. Tällöin ne korvattiin uudemmilla Farina-malleilla ja mallinimillä. Mallit olivat nyt Austin A60 Cambridge, MG Magnette Mk IV, Morris Oxford VI, Riley 4/72 ja Wolseley 16/60. Siam Magnette 1622 tuli uutena lisenssimallina markkinoille Argentiinassa vuonna 1964. Mallit pysyivät tuotannossa vuoteen 1968, tekninen rakenne oli aikakaudelle tyypillinen takaveto.

Farina-mallistoon kuului myös isokorisia autoja. Vuonna 1959 markkinoille tulivat Austin A99 Westminster, Vanden Plas Princess 3-Litre ja Wolseley 6/99. Kaikissa näissä moottorina oli C-sarjan 6-sylinterinen rivimoottori. Korimallit ja mallinimet päivitettiin vuonna 1961, ja ne olivat nyt Austin A110 Westminster, Vanden Plas Princess 3-Litre Mk II ja Wolseley 6/110. Nämä mallit pysyivät tuotannossaa vuoteen 1968.

BMC Merkit ja mallit

Fuusiossa siirtyneet mallit

BMC:n omat mallit

BMC Korimallien koodit

Valtaosalle BMC:n korimalleista annettiin ns. ADO-koodi, käytäntö oli peräisin Austinin toimintatavoista. Alun perin lyhenne oli tullut sanoista Austin Design Office, mutta fuusion myötä se muutettiin muotoon Amalgamated Drawing Office. Käytäntö oli ja on asianmukainen ja hyvä tapa, koska samalla korisarjalla valmistettiin yhtiössä erimerkkisiä autoja. Esimerkkinä ADO15, korimallilla valmistettiin sekä Austin Seveniä että Morris Mini Minoria.
Käytössä olleet ADO-koodit:

• ADO6 Austin FX4 Taxi
• ADO8 Austin A40 Farina
• ADO9 Austin A55 Cambridge
• ADO10 Austin A90 Westminster
• ADO13 Austin-Healey Sprite
• ADO14 Austin Maxi
• ADO15 Mini
• ADO16 1100 / 1300
• ADO17 1800/2200
• ADO20 Mini Mk III ja Clubman
• ADO23 MGB
• ADO26 Austin Healey 3000 Mk III
• ADO27 Austin Kimberley
• ADO28 Morris Marina
• ADO31 MGA 1600
• ADO34 Pininfarinan suunnittelema Mini -perustainen 2-paikkainen roadster.
• ADO37 Vanden Plas Princess 3 litre
• ADO40 Wolseley 24/80
• ADO41 Austin-Healey Sprite Mk II
• ADO47 MG Midget Mk I
• ADO50 Mini Cooper ja Cooper S
• ADO52 MGC
• ADO53 Austin A110 Westminster
• ADO59 Morris Minor 1000
• ADO61 Austin 3-Litre
• ADO66 Vanden Plas Princess 4-litre R
• ADO67 Austin Allegro
• ADO88 prototyyppi Mini Metro

BMC Hyötyajoneuvot

Valtaosa BMC:n hyötyajoneuvoista myytiin Morriksina, mutta joitain Austineitakin löytyy. Raskaampien ajoneuvojen keulamerkkinä oli usein pelkkä BMC.

Kevyet pakettiautot

• Morris Z-series ¼-ton (Morris Eight Series E) 1940–1953
• Morris ¼-ton O-Type (Morris Minor van) 1953–1971
• Morris Cowley MCV (Morris Oxford van) 1950–1956
• Austin A30 van 1954–1956
• Austin A35 van 1956–1968
• Austin A35 pick-up 1956–1957
• Morris ½-ton (Morris Oxford Series III van) 1956–1962
• Austin A55/A60 van 1958–1972
• Austin A55/A60 pick-up (Australia) 1958–1972
• Mini van 1960–1982
• Mini pick-up 1961–1982
• Austin A40 Farina van 1961–1967
• Austin 1800 ute (pick-up) ( Australia ) 1967–1974

Keskiraskaat pakettiautot

• Austin K8 1948–1954
• Morris J-type 1949–1960
• Morris LD 1952–1968
• Morris J2 1956–1967
• Morris 250 JU 1967–
• Austin/Morris J4 1960–1974

Kevyet kuorma-autot

• Morris LC4 1952–1954
• Morris LC5 1954–1960
• Morris FV-series (Series I) 1948–1954
• Morris FV-series (Series II) 1954–1955
• Morris FE-series (Series III) 1955–1959
• Morris FG 1960–1968
• Morris FM 1961–1968
• Morris WE 1955–1964
• Morris WF 1964–1981
• Morris FF 1958–1961
• Morris FH 1961–1964
• Morris FJ 1964–1968
• BMC VA 1958–76

BMC maatalouskoneet

Fuusion yhteydessä Nuffield Organisaation traktoreista tuli myös osa BMC:tä.

• Nuffield Universal

BMC Britannian ulkopuolella

1950- ja 60-luvuilla BMC pystytti Britannian ulkopuolelle 21 laitosta tuottamaan heidän autojaan; osa niistä oli tytäryhtiöitä, osa yhteisyrityksiä.

Suomi oli pienuudestaan huolimatta BMC:lle tärkeä markkina-alue Euroopassa. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina Suomen valtio säännösteli autojen tuontia vuoteen 1963 asti. Suomessa tarvittiin 1950- ja 1960-luvuilla runsaasti etenkin hyötyajoneuvoja, ja Britanniasta niitä saatiin viemällä sinne vastavuoroisesti maataloustuotteita, etenkin voita. Tämä kaupankäyntimalli jatkui Suomen ja Britannian välillä 1970-luvun loppuun. Tämän vuoksi brittiläisiä henkilö- ja hyötyajoneuvoja oli kohtuullisen hyvin saatavilla ja hinta esimerkiksi saksalaisiin merkkeihin nähden oli edullisempi.^lähde?

BMC:n loppu

British Motor Holdings Ltd

Vuoden 1965 keskivaiheilla BMC esitti tarjouksen suurimman yhteistyökumppaninsa Pressed Steel-yhtiön ostamisesta, syyskuussa samana vuonna kauppa toteutui. Seuraavana vuonna BMC osti Jaguar Cars-yhtiön. Lokakuun 14. vuonna 1966 BMC:n osakkeenomistajat hyväksyivät yhtiön nimen muuttamisen muotoon British Motor Holdings (BMH).

British Leyland Motor Corporation Ltd

Reilut 12 kuukautta myöhemmin, tammikuussa 1968, Britannian hallituksen painostuksesta autoteolliuudessa muodostettiin jättiyhtiö, kun BMH yhdistettiin Leyland Motor Corporation (LMC) kanssa, ja näim syntyi British Leyland Motor Corporation (BLMC). Alkuperäisen BMC:n muodostaneet merkit olivat nyt BLMC:n Austin-Morris divisioona.

British Leyland Ltd

Elokuussa 1975 BLMC kansallistettiin ja uudelleennimettiin British Leyland Ltd:ksi.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta British Motor Corporation.

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.