Bandyliigakausi 1996–1997

Bandyliiga 1996–1997
Joukkueiden määrä 11
Mestari Botnia
Toinen sija ToPV
Kolmas sija WP-35
Paras maalintekijä Jari Vaattovaara, ToPV (21)

 ← 1996

1998 → 

Infobox OK

Jääpallon Bandyliiga kaudella 1996-1997 pelattiin kahdessa vaiheessa. Ensin pelattiin yksinkertainen alkusarja, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta pelasivat kaksinkertaisen valioliigan, jossa joukkueiden runkosarjan keskinäisten ottelujen tulokset jäivät voimaan. Loput joukkueet pelasivat bandyliigan jatkosarjassa, jossa pelasi lisäksi 1.divisioonan parhaat joukkueet. Valioliigan kuusi parasta ja jatkosarjan kaksi parasta selviytyivät pudotuspeleihin. Sarjasysteemi mahdollisti sen, että teoriassa 1.divisioonan seurakin saattoi voittaa mestaruuden.

Liiga pelattiin 11 joukkueen kesken, edellisen kauden liigajoukkueista puuttui PaSa Bandy. Bandyliigan runkosarjaa hallitsivat Suomen jääpallon huipulle nousseet joukkueet, ToPV oli ykkönen ja Narukerä kakkonen. ToPV:n menestystä ei enää voinut pitää yllätyksenä, se lähtikin kauteen yhtenä mestarisuosikkina. Valioliigassa Botnia kuitenkin ohitti molemmat joukkueet ja sijoittui ykköseksi. Sarjan kärkinelikko Botnia, ToPV, WP-35 ja Narukerä erottuivat sarjassa selkeästi muista, ja kaikki neljä selviytyivät myös välieriin selvillä voitoilla puolivälierävastustajistaan.

Välierät muotoutuivat jännittäviksi. Edelliskauden finalistit WP-35 ja ToPV kisasivat toisesta finaalipaikasta. Kaikki ottelut päättyivät kotivoittoihin, joten ToPV eteni finaaliin voitoin 2-1. Toisessa välieräparissa Botnian ja Narukerän kesken päädyttiin myös kotivoittoihin kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Kolmannessa ratkaisevassa ottelussa ratkaisu haettiin jatkoajalta asti, Botnia meni lopulta 5-3 voitollaan finaaliin, ja ensimmäistä kertaa mitalipeleihin selvinnyt Narukerä jäi pronssiotteluun.

Pronssiottelussa WP-35 otti pronssit 3-1 voitolla. Loppuottelu Botnian ja ToPV:n kesken muotoutui jännittäväksi. Botnia oli parempi maalein 4-3, ja jätti torniolaiset hopealle.

Bandyliigan jatkosarjassa 1.divisioonan seura Kulosaaren Vesta osoitti olevansa liigatasoa, ja nousi ensimmäistä kertaa historiansa aikana ylimmälle sarjatasolle. Jatkosarjassa Vesta jäi vain maalieron perusteella ulos puolivälieristä.


Runkosarja

Joukkue O V T H Maalit P
Tornion Palloveikot 10 8 1 1 57-28 17
Porin Narukerä 10 7 1 2 62-27 15
Botnia-69, Helsinki 10 6 1 3 54-30 13
Porvoon Akilles 10 5 2 3 45-48 12
Warkauden Pallo -35 10 5 1 4 52-37 11
Oulun Luistinseura 10 4 2 4 38-45 10
Helsingin IFK 10 4 2 4 41-35 10
Veitsiluodon Vastus 10 4 1 5 24-41 9
Lappeenrannan Veiterä 10 4 1 5 51-58 9
Oulun Palloseura 10 2 0 8 23-63 4
Jyväskylän Seudun Palloseura 10 0 0 10 20-57 0

Kahdeksan parasta valioliigaan, kolme heikointa jatkosarjaan.

Jatkosarjat

Valioliiga

Joukkue O V T H Maalit P
Botnia-69, Helsinki 21 15 2 4 134-69 32
Tornion Palloveikot 21 14 3 4 123-82 31
Warkauden Pallo -35 21 14 1 6 127-81 29
Porin Narukerä 21 10 3 8 101-71 23
Oulun Luistinseura 21 7 2 12 70-114 16
Helsingin IFK 21 6 3 12 74-86 15
Veitsiluodon Vastus 21 6 2 13 61-109 14
Porvoon Akilles 21 3 2 16 59-140 8

Kuusi parasta puolivälieriin.

Bandyliigan jatkosarja

Joukkue O V T H Maalit P
Lappeenrannan Veiterä 10 8 1 1 103-40 17
Oulun Palloseura 10 6 1 3 66-30 13
Kulosaaren Vesta 10 6 1 3 54-35 13
Jyväskylän Seudun Palloseura 10 5 1 4 62-43 11
Mikkelin Kampparit 10 3 0 7 38-77 6
Kellon Lyönti 10 0 0 10 18-116 0

Kaksi parasta puolivälieriin.

Puolivälierät

Joukkue #1 Voitot Joukkue #2 Ottelu 1 Ottelu 2 Ottelu 3
Botnia 2-0 Oulun Palloseura 7-0 8-3 -
Warkauden Pallo -35 2-0 Helsingin IFK 6-1 6-1 -
Porin Narukerä 2-0 Oulun Luistinseura 11-2 4-2 -
Tornion Palloveikot 2-0 Lappeenrannan Veiterä 5-3 11-2 -

Välierät

Joukkue #1 Voitot Joukkue #2 Ottelu 1 Ottelu 2 Ottelu 3
Botnia 2-1 Porin Narukerä 4-6 5-1 5-3 ja.
Tornion Palloveikot 2-1 Warkauden Pallo -35 4-6 7-3 4-2

Pronssiottelu

Joukkue #1 Tulos Joukkue #2
Warkauden Pallo -35 3–2 Porin Narukerä

Loppuottelu

Lauantaina 15. maaliskuuta klo 12.00 Helsinki, Oulunkylä.[1]

Joukkue #1 Tulos Joukkue #2
Botnia 4–3 Tornion Palloveikot

Lopulliset sijoitukset

Sija Joukkue
1. Botnia-69
2. Tornion Palloveikot
3. Warkauden Pallo -35
4. Porin Narukerä

Pistepörssin voitti WP-35:n Sami Laakkonen.[2]

Suomen mestarit

Botnia-69: Ron Johnsson, Tomi Lehto, Jukka Korhonen, Iivo Wegelius, Tero Kumela, Timo Partanen, Petri Parviainen, Tuukka Tieksola, Jukka-Pekka Anttinen, Mikko Hiltunen, Marko Priitsku, Jukka Vauhkonen, Jari Hattunen, Jani Kaukolehto, Petri Laakso, Pauli Tammela, Teemu Hankala, Stefan Kämpe, Olli Snellman ja Tapio Tarvainen. Valmentaja: Pertti Koponen.

Lähteet

  1. ToPV Bandy Team/BANDYLIIGAN OTTELUOHJELMA 1996 - 1997
  2. BANDYLIIGAN 1996-1997 SARJATAULUKOT JA PISTEPÖRSSIT
Cup-kilpailut
1900-luku 1908 1909 1910
1910-luku 1911 1912 1913 1914 1915 1916 1917 (1918) 1919 1920
1920-luku 1921 1922 1923 1924 1925 1926 1927 1928 1929 1930
Mestaruussarja
1930-luku 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938 1939 1940
1940-luku 1941 1942 1943 (cup) 1944 (cup) 1945 1946 1947 1948 1949 1950
1950-luku 1951 1952 1953 1954 1955 1956 1957 1958 1959 1960
1960-luku 1961 1962 1963 1964 1965 1966 1967 1968 1969 1969–70
1970-luku 1970–71 1971–72 1972–73 1973–74 1974–75 1975–76 1976–77 1977–78 1978–79 1979–80
1980-luku 1980–81 1981–82 1982–83 1983–84 1984–85 1985–86 1986–87 1987–88 1988–89 1989–90
1990-luku 1990–91
Bandyliiga
1990-luku 1991–92 1992–93 1993–94 1994–95 1995–96 1996–97 1997–98 1998–99 1999–00
2000-luku 2000–01 2001–02 2002–03 2003–04 2004–05 2005–06 2006–07 2007–08 2008–09 2009–10
2010–luku 2010–11 2011–12 2012–13 2013–14 2014–15 2015–16 2016–17 2017–18 2018–19 2019–20
2020–luku 2020–21 2021–22 2022–23 2023–24