Bandiagaran kallio
| Bandiagaran kallio | |
|---|---|
 Bandiagaran kallio | |
| Maailmanperintökohde | |
| Sijainti | Moptin alue, Mali 14°19′59.988″N, 3°25′0.012″W |
| Tyyppi | kulttuurikohde, luontokohde |
| Kriteerit | v, vii |
| Tunnusnumero | 516 |
| Valintahistoria | |
| Valintavuosi | 1989 |
  Mopti | |
| Infobox OK | |
Bandiagaran kallio on luonnonmuodostelma dogon-heimon mailla Moptin alueella Malissa. Noin 150 kilometrin pituisen hiekkakiviseinämän korkeus vaihtelee eteläosien sadasta metristä pohjoisosan noin viiteensataan metriin. Kallioiden yläpuolinen tasanko, itse jyrkänne ja sen edessä levittäytyvä Sinen tasanko ovat dogon-kansan omaleimaisen kulttuurin aluetta. Alue lisättiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 1989.[1]
Luonnonmuodostelma
Koko Bandiagaran kalliojyrkänne kulkee etelästä koilliseen yli 200 kilometrin matkan Grandamian massiiviille, joka päättyy Homborivuoriin ja Malin korkeimpaan huippuun Hombori Tondoon (1 155 metriä). Alueella on kolme erilaista erottuvaa luonnontyyppiä: jyrkänteen yläpuolinen Bandiagaran tasankoylänne, itse jyrkänne ja sen edessä levittäytyvä Senon tasanko.[2][3]
Bandiagaran ylänne on kambri- ja ordovikikausilta peräisin olevaa hiekkakiveä, joka on kerrostunut vaakasuuntaisiksi muodostelmiksi. Jyrkänteen yläosan ja tasanteen kalliolaatoissa on halkeamia ja luolia, jotka johtavat kallioiden juurelle. 150 kilometrin matkalla koillisen Douentzasta etelän Ouoon jyrkänteen korkeus vaihtelee etelän 100 metristä ja pohjoisen yli 500 metriin. Jyrkänteellä on ympäristöä kosteampi varjoisa mikroilmasto ja vesi pysyy kallion halkeamissa. Jyrkänteellä on siksi paikoin tiheää kasvillisuutta.[3]
Alueen historia
Alueella on ollut ihmisasutusta jo paleoliittisella kaudella. Jyrkänteen yläosan luolien ensimmäiset tunnetut asukkaat olivat 300- ja 200-luvuilla eaa. lähtien toloy-kansa. Toloyt syrjäytti 1000-luvulla tellem-kansa, jonka arkkitehtuurin jäänteitä ovat suoraan kallioon kiinni kaiverretut ja rakennetut kylät.[1][4] Tellemit väistyivät alueen valloittaneiden dogonien tieltä 1400-luvulla.[4]
Dogon-kulttuuri
Myös dogonit asuivat aluksi jyrkänteen luolissa ja ylängön reunalla, joita oli helppo puolustaa. Dogonien asutus levisi kuitenkin vähiten myös jyrkänteen juurelle. Kun alueesta tuli turvallisempi varsinkin Ranskan siirtomaavallan aikana asutus levisi edelleen jyrkänteen edessä levittäytyvälle Senon tasangolle, jossa on nykyisin satoja dogon-kyliä. Toloy- ja tellem-kansojen vanhoista rakennuksista tuli dogonien hautapaikkoja. Perimätiedon mukaan dogonit pystyivät puolustautumaan siirtomaa-armeijaa vastaan jyrkänteen lukuisista tunneleista, luolista ja käytävistä käsin ja lopulta ranskalaiset jättivät alueen rauhaan. Dogon-alue pysyi siirtomaahallinnosta huolimatta eristäytyneenä ja säilytti siten omaleimaisuutensa.[4]
Useimmat dogonien kylistä on rakennettu jyrkänteen juurelle, jossa niiden kivi- ja mutarakennukset sulautuvat kallion muotoihin. Kylät hyödyntävät sijaintinsa luonnollisia muotoja ja jyrkänteen reunan varjoa ja ilmavirtauksia. Kylissä on useita yhteisiä elementtejä: toguna eli talo, jota käytetään miesten kokouksissa, aukio, jota käytetään erilaisissa juhlissa ja maja, jonne naiset vetäytyvät kuukautisten aikana. Jokaisessa kylässä asuu yksi tai useampi suku, joka polveutuu samasta esi-isästä isälinjan kautta. Sukuja johtaa vanhin mies, klaanin patriarkka, joka asuu rakennuksessa jota kutsutaan nimellä ginna. Kylän alueella on myös hautausmaa, hautakammioita, alttareita, pyhäkköjä ja temppeleitä, jotka on omistettu esi-isille, luojalle ja kylää suojeleville hengille. Rakennusten seinät, koristavat puiset ovet, ikkunaluukut ja tukipylväät on koristeltu geometrisin kuvioin.[4][5]
Alue nykyisin
Kun tieto omaleimaisesta kulttuurista levisi dogon-kyliin alkoi saapua yhä enemmän matkailijoita ja alueelle syntyi turismia palvelevaa infrastruktuuria. Paikalliset oppaat opastavat turisteja kyliin, jyrkänteellä kulkee useita retkeilyreittejä ja kylissä on hosteleita ja ravintoloita. Kontrolloimaton turismi vaaransi alueen kulttuurin ja luonnonmuodostelmat, vaikka toikin alueelle myös vaurautta.[4][6]
Alue lisättiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 1989. Perustelujen mukaan 400 000 hehtaarin laajuisen alueen hiekkakiviylängöillä, jyrkänteellä ja tasangoilla sijaitsee 289 kylää, joiden arkkitehtuuri ja kulttuuri on ainutlaatuinen esimerkki ihmisen, luonnonuskonnon ja ympäröivien luonnonolosuhteiden yhteydestä.[1]
Vuodesta 2012 lähtien alueella liikkumisesta on tullut Malin sisällissodan seurauksena erittäin vaarallista. Alueella toimii useita islamistiryhmiä, ja siellä on tapahtunut lukuisia yhteenottoja eri etnisten ryhmien välillä.[7] Maaliskuussa 2018 aseistettu ryhmä hyökkäsi hotelliin Bandiagaran kaupungissa. Hyökkäyksessä kuoli ja loukkaantui useita ihmisiä.[8]
Lähteet
- ↑ a b c UNESCO World Heritage Centre: Cliff of Bandiagara (Land of the Dogons) UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 23.7.2021. (englanniksi)
- ↑ Seno Plain, Mali | Earth Resources Observation and Science (EROS) Center eros.usgs.gov. Arkistoitu 23.7.2021. Viitattu 23.7.2021.
- ↑ a b Cliff of Bandiagara (Land of the Dogons), Advisory Body Evaluation (IUCN). UNESCO, 1989. Teoksen verkkoversio (PDF). (englanniksi)
- ↑ a b c d e Joffroy, Thierry & Cisse, Lassana: Culture at a Crossroads. wmf.org. Teoksen verkkoversio (PDF). (englanniksi)
- ↑ West, Barbara A.: Encyclopedia of the Peoples of Africa and the Middle East, s. 183. New York: Facts on File, 2009. ISBN 978-0-8160-7158-6.
- ↑ Mali: what price tourism? news.bbc.co.uk. 16.4.2001. Viitattu 23.7.2021. (englanniksi)
- ↑ Mali attack: Behind the Dogon-Fulani violence in Mopti BBC News. 25.3.2019. Viitattu 23.7.2021. (englanniksi)
- ↑ Cheikh Amadou Diouara: Gunmen kill one, wound others in central Mali hotel attack Reuters. 28.3.2018. Viitattu 23.7.2021. (englanniksi)
Aiheesta muualla
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bandiagaran kallio.
- Bandiagaran kallio UNESCOn sivuilla (englanniksi).
- Bandiagaran kallio World Monuments Fund -sivustolla (englanniksi).
