Antti Salmenlinna

Salmenlinnan vuonna 1936 suunnittelema Suomen poliisin embleemi.
Lasimaalaus Sovitus vuodelta 1950 Rovaniemen kirkon kuorin ikkunassa.

Antti Emil Salmenlinna (ent. Sallmén, 28. maaliskuuta 1897 Koski Hl. – 8. toukokuuta 1968) oli suomalainen kuvataiteilija ja sisustusarkkitehti, joka suunnitteli myös kuntien vaakunoita. Hän on suunnitellut lukuisten kirkkojen sisustuksen ja tehnyt koriste- ja lasimaalauksia, muun muassa Helsingin Paavalinkirkkoon. Hän suunnitteli myös lasiesineitä, huonekaluja, valaisimia ja tunnuskuvia. Tunnetuin hänen suunnittelemansa tunnus on Suomen poliisin tunnuskuva.

Suunnittelutöitä

Salmenlinna suunnitteli muun muassa vuonna 1950 valmistuneen Rovaniemen kirkon sisustuksen, johon kuuluivat myös koristemaalaukset ja kuorin lasimaalaukset.[1] Kauhajoen uuteen, vuonna 1958 käyttöön otettuun kirkkoon hän suunnitteli yhdessä Gunnar Forsströmin kanssa kuorin lasimaalauksen.[2]

Kunnanvaakunat

Sankarimuistomerkit

Valokuvia julkisista teoksista

  • Hämeenkosken sankarimuistomerkki, 1949, Hollola.
    Hämeenkosken sankarimuistomerkki, 1949, Hollola.
  • Sankarimuistomerkki, yhdessä Lauri Leppäsen kanssa, 1950, Loppi.
    Sankarimuistomerkki, yhdessä Lauri Leppäsen kanssa, 1950, Loppi.
  • Rovaniemen kirkon lasimaalaus Sovitus, 1950, Rovaniemi.
    Rovaniemen kirkon lasimaalaus Sovitus, 1950, Rovaniemi.
  • Halkivahan sankarimuistomerkki, 1958, Urjala.
    Halkivahan sankarimuistomerkki, 1958, Urjala.
  • Kauhajoen kirkon lasimaalaus, yhdessä Gunnar Forsströmin kanssa, 1958, Kauhajoki
    Kauhajoen kirkon lasimaalaus, yhdessä Gunnar Forsströmin kanssa, 1958, Kauhajoki

Lähteet

  • Suomen kuvataiteilijat-verkkomatrikkeli

Viitteet

  1. Kirkon taideteoksia Rovaniemen seurakunta. Viitattu 22.12.2019.
  2. Kauhajoen kirkko Kauhajoen seurakunta. Viitattu 19.9.2021.

Aiheesta muualla

  • Tietoa Antti Salmenlinnasta
Auktoriteettitunnisteet: Kansalliset Muokkaa Wikidatassa
  • Suomi (KANTO)
Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.