Anne Kukkohovi

Anne Kukkohovi (o.s. Laaksonen, s. 3. lokakuuta 1970[1] Vaasa) on suomalainen entinen malli.

Ura

Kukkohovi työskenteli mallina 1990–1998 sekä Suomessa että ulkomailla muun muassa Englannissa, Japanissa, Saksassa ja Ruotsissa. Mallin uran jälkeen hän työskenteli art directorina mainostoimistoissa DDB Helsinki, Dynamo Advertising ja Hasan & Partners. Mainostoimistosta Kukkohovi siirtyi yksityisyrittäjäksi ja perusti yhdessä miehensä kanssa Supersuper Oy:n joka tarjoaa luovan suunnittelun asiantuntijapalveluja markkinointiviestinnän, PR:n ja viihdeteollisuuden aloille.

Kukkohovi on tunnettu myös televisiojuontajana Sinun unelmiesi tähden -sarjassa 1990-luvun puolivälissä ja vuosina 2008–2012 sarjassa Suomen Huippumalli haussa. Vuosina 2013–2014 sekä vuonna 2017 hän on juontanut Koko Suomi leipoo -ohjelmaa.

Docendo julkaisi syksyllä 2019 Emilia Salorannan kirjoittaman Kukkohovin elämäkerran Päin punaista: Anne Kukkohovin kyydissä 24/7.[2]

Yksityiselämä

Kukkohovi oli naimisissa vuosina 2001–2018 Joni Kukkohovin kanssa ja heillä on avioliiton alkuaikana syntynyt poika.[3] Kukkohovi on kertonut käyttäneensä malliuransa aikana kannabista ja ekstaasia.[4] Hän on kertonut pitävänsä myös naisista.[5]

Lähteet

  • Nelonen: Anne Kukkohovi juontaa Suomen Huippumalli haussa -sarjan[vanhentunut linkki]
  • Plaza: Anne Kukkohovi juontaa Suomen Huippumalli haussa -sarjan[vanhentunut linkki]
  • MTV3: Anne Kukkohovi juontaa Koko Suomi leipoo -sarjan

Viitteet

  1. Hannikainen, Sari: Tästä alkaa uusi elämä. Iltalehti Vvaihde, 23.5.2010, s. 14.
  2. Anne Kukkohovi joutui itsenäistymään liian varhain: "Kävelin päiväkotiin yksin 4-vuotiaana ja keksin kotiintuloaikoja" Yle, 2019
  3. Anne Kukkohovi erosi miehestään lähes 17 aviovuoden jälkeen – avaa päätöksen taustoja some-päivityksessä Ilta-Sanomat. 8.2.2018. Viitattu 27.2.2018.
  4. Anne Kukkohovi avoimena huumekokeiluistaan: ”Ekstaasi teki minut entistä itsevarmemmaksi ja seksuaalisesti halukkaaksi” www.iltalehti.fi. Viitattu 3.10.2019.
  5. Oletko vielä vapaa, Anne Kukkohovi? Juontaja ja yrittäjä vastaa Me Naisten lukijoiden tiukkoihin kysymyksiin rakkauselämästä Ilta-Sanomat. Viitattu 21.11.2023.

Aiheesta muualla

  • Anne Kukkohovin kotisivu
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Yle