Ang Lee

Ang Lee
李安
Ang Lee Venetsian elokuvajuhlilla vuonna 2009.
Ang Lee Venetsian elokuvajuhlilla vuonna 2009.
Henkilötiedot
Syntynyt23. lokakuuta 1954 (ikä 69)
Pingtung, Taiwan
Ammatti ohjaaja
Puoliso Jane Lin (1983–)
Ohjaaja
Aktiivisena 1992–
Tunnetuimmat ohjaukset Järki ja tunteet
Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme
Brokeback Mountain
Piin elämä
Palkinnot

Parhaan ohjauksen Oscar
2012 Piin elämä
2005 Brokeback Mountain

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Ang Lee (kiin.: 李安; pinyin: Lǐ Ān, s. 23. lokakuuta 1954 Pingtung) on taiwanilainen kahdesti Oscar-palkittu elokuvaohjaaja, joka on myös tuottanut, käsikirjoittanut ja leikannut elokuvia, sekä näytellyt yhdessä elokuvassa. Hän sai koulutuksensa Yhdysvalloissa ja asuu nykyään siellä. Hänen tunnetuimpia elokuviaan ovat Järki ja tunteet (1995), wuxia-elokuva Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme (2000), Hulk (2003) ja Brokeback Mountain (2005), josta hän voitti parhaan ohjauksen Oscar-palkinnon. Vuonna 2013 hän voitti toistamiseen parhaan ohjauksen Oscarin elokuvallaan Piin elämä.

Yksityiselämä

Ang Leen vaimo on Jane Lin, jonka kanssa hän on ollut naimisissa vuodesta 1983 lähtien. Heillä on kaksi poikaa, 1984 syntynyt Haan ja 1990 syntynyt Mason.[1] Lee on kertonut harjoittavansa sekä taolaisuutta että buddhalaisuutta.[2]

Tuotanto

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

Näyttelijä

  • Hääjuhla (1993)

Leikkaaja

Tuottaja

Kunnianosoituksia

Lähteet

  1. Frey, Jennifer: A Chicken Coop, but No Tigers The New York Times. 25.11.2007. Viitattu 22.1.2024. (englanniksi)
  2. Ang Lee: Of water and Pi | Interviews Roger Ebert. 17.10.2012. Viitattu 22.1.2024. (englanniksi)
  3. Kalle Kirstilä: Woodstock sivusilmällä. Kauppalehti, 2009, nro 20.5., s. 14.
  4. Oscar-winning Ang Lee receives Taiwan medal Bangkok Post. 10.5.2013. Viitattu 22.1.2024. (englanniksi)
  5. Les Arts et Lettres pour E. Béart Le Figaro. 27.11.2012. Viitattu 22.1.2024. (ranskaksi)
  6. Taiwan director Ang Lee conferred with France's highest distinction Taiwan News. 4.2.2021. Viitattu 22.1.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ang Lee Wikimedia Commonsissa
  • Ang Lee Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  • Ang Lee 64th Venice Film Festival press conference (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
Ang Leen ohjaamat elokuvat
1990-luku Pushing Hands (1992) · Hääjuhla (1993) · Syö juo mies nainen (1994) · Järki ja tunteet (1995) · Jäämyrsky (1997) · Paholaisen satulassa (1999)
2000-luku Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme (2000) · Hulk (2003) · Brokeback Mountain (2005) · Lust, Caution (2007) · Taking Woodstock (2009)
2010-luku Piin elämä (2012) · Billy Lynn’s Long Halftime Walk (2016)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Katalonia
  • Saksa
  • Israel
  • Suomi (KANTO)
  • Yhdysvallat
  • Ruotsi
  • Latvia
  • Japani
  • Tšekki
  • Australia
  • Korea
  • Kroatia
  • Alankomaat
  • Puola
Tieteilijät
  • CiNii
Taiteenala
  • MusicBrainz
  • Museum of Modern Art
  • ULAN
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
  • Trove
  • Elonet
  • Yle
Muut
  • SNAC
  • IdRef
Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.