Androidi

Hakusana ”Droidit” ohjaa tänne. Star Wars -elokuvan hahmoihin perustuvasta piirrossarjasta kertoo artikkeli Droidit (piirrossarja).

Androidi on ihmistä muistuttava robotti.[1] Sanaa androidi (ransk. androïde) käytti ensimmäisen kerran ranskalainen kirjailija Mathias Villiers de l’Isle-Adam (1838–1889) kirjassaan Huomisen Eeva. Termi on johdettu kreikan kielestä ja merkitsee suunnilleen ”miehen kaltainen”. Naispuolisesta androidista käytetään joskus termiä gynoidi, mutta yleensä androidilla tarkoitetaan molempia sukupuolia.

Ihmisen rakennetta jäljittelevä Honda ASIMO.

Androidin tarkoituksena on matkia ihmisen ruumiinrakennetta, jotta se voi liikkua ja toimia ihmisten rakentamassa maailmassa. Japanissa on kehitetty androideja, jotka ovat tavallista ihmistä lyhyempiä, mutta pystyvät kävelemään ja joilla on kädet sekä näköaisti. Androiditekniikan kehittäminen saattaisi ratkaista työvoimapulan vaarallisissa ammateissa. Androidit saattaisivat myös pystyä työskentelemään tehokkaammin kuin ihminen.[2]

Androidit populaarikulttuurissa

Useissa sci-fi-teoksissa on androideja. Tunnetuimpia ovat:

  • Maria (saksalaisessa Metropolis-mykkäelokuvassa vuodelta 1927)
  • Data (Star Trek – uusi sukupolvi -TV-sarjassa vuosilta 1993–1999)
  • Ash (Alien – kahdeksas matkustaja -tieteiselokuvassa vuodelta 1979) ja Bishop (Aliens – paluu -elokuvassa vuodelta 1986)
  • C-3PO (Tähtien sota -tieteiselokuvasarjassa)
  • replikantit (Palkkionmetsästäjä-tieteisromaanissa vuodelta 1968 ja siihen pohjautuvassa Blade Runner -elokuvassa vuodelta 1982)
  • R. Daneel Olivaw (Teräsluolat Robotti-tieteiskirjasarjan ensimmäisessä osassa vuodelta 1954)
  • Marvin (Linnunradan käsikirja liftareille -kuunnelmasarjassa vuodelta 1978 ja Linnunrata-romaanisarjassa vuosilta 1979–2009)
  • Marvel-kustantamon luoma supersankari Vision
  • monet androidit japanilaisessa animesarjassa Dragonball Z vuosilta 1989–1996
  • Brainiac eli Aivomies (Teräsmies-sarjakuvissa)
  • Mega Man, Mega Man X, Zero ja monet muut Mega Man -pelisarjan hahmot
  • useat Detroit: Become Human -pelin hahmot. Tärkeimmät Connor, Kara ja Markus.
  • Erek King (Animorphs scifi-kirjasarjassa vuosilta 1996–2001)
  • David (Prometheus-elokuvassa vuodelta 2012)
  • Gir (Invader Zim piirretyssä scifi-TV-sarjassa vuosilta 2001–2006 ja sarjakuvissa vuodesta 2015 lähtien)
  • useat hahmot ruotsalaisessa TV-tieteissarjassa Hubotit – melkein ihmisiä (2012)
  • Nier: Automata -pelin hahmot 2B, 9S ja A2
  • Atorox, Outsiderin Atorox-kirjasarjassa

Katso myös

Lähteet

  1. What is android (humanoid robot)? searchenterpriseai.techtarget.com. Viitattu 7.7.2019. (englanniksi)
  2. Ten Incredibly Lifelike Humanoid Robots To Get On Your Radar forbes.com. Viitattu 7.7.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Androidi Wikimedia Commonsissa